Prahan keväässä

Kaarlen yliopiston päärakennuksen, Karoliniumin aulassa on tällä hetkellä näyttely kaikesta mahdollisesta, mitä tässä maassa on tapahtunut 17.11. (Mm. samettivallankumous.) Kävin näyttelyssä jo etukäteen, ennen virallisia avajaisia, koska olin kutsuttuna vieraana kansallispäivän konsertissa maanantaina. Sen jälkeen oli mahdollista tutustua näyttelyyn, vaikkei se ollut oikeastaan vielä auki. Tänään kävin näyttelyssä vielä uudemman kerran. Siellä tuli mieleen, että mahtaako kukaan muu kuin minä joskus miettiä, mitä on elää niinkin vanhaksi, että koko maailma ympäriltä muuttuu. Tämä tuli mieleen  Sachsenhausenista selviytynistä  opiskelijoista, jotka lähetettiin kyseiseen paikkaan 17.11.1939. Nuorimmat elossaolevat ovat 95-vuotiaita. Näyttelyssä on selviytyneiden kuvia eri elämänvaiheista. Tässä yksi lapsuudenkuva. Tunnen ko. herran henkilökohtaisestikin. Jos katsoo taustalla pilkottavaa isän takkia, voisi kuvitella, että kyseessä on paljon vanhemman ajan kuva. Maailma on muuttun

Chotěboř, tuo paikka, josta varmaankaan kukaan muu kuin minä ei kirjoita suomeksi nettiin. Saman kaltaisia pikkukaupunkeja on Tšekinmaalla useita. Löytyy kirkko keskiajalta, muutama barokkirakennus ja linna. Suosittelen lähtemään seikkailumielellä tutkimaan näitä pieniä kaupunkeja, niiden kautta maa avautuu aivan toisella tavalla kuin varsin globaalissa Prahassa. Kävin taas vähän opiskeluihini liittyen kaivelemassa Chotěbořin vanhoja asioita. Kaupungin museo sijaitsee barokkilinnassa. Itse asiassa nykyinen kreivi ja kreivitär, Dobrzenskín sukua, ovat muuttaneet Kanadasta maanpaosta linnaansa. Viljelevät maita, hoitavat metsiä ja elelevät linnassaan. Saavat myös vuokratuloja museolta. Ei varmaan hassumpaa elämää. Tässä on kauniista kulmasta otettu kuva linnasta. Kun kiertää muille sivuille, huomaa, että seinissäkin on tekemistä, saati sisäpuolessa. Ei taatusti ole helppoa olla näin paljon vartijana, mutta hienoa, että tämä kreivi pitää tavoitteenaan linnan kunnostuksen. Kävin

En vieläkään käsitä sitä, että Kaarlen yliopisto on julkaissut artikkelini. Mutta uskottava kai se on, kun näkee oman nimensä kirjassa. Kirja tuli tänään ulos, ja päivä oli muutenkin täynnä tapahtumia. Puheita on pidetty ympäri maata, onhan nyt ennen kaikkea samettivallankumousen 25. vuosipäivä. Toisaalta on myös yliopistojen sulkemisen ja natsiajan vainojen alkamisen 75. vuosipäivä. Tutkimukseni puolesta keskityin siis tuohon jälkimmäiseen juhlintaan. Päivä alkoi puheilla ja kuorolaululla yhden yliopistorakennuksen edessä -  sen, jossa asui Jan Opletal . Opletalin ampumisestahan tämä koko ruljanssi alkoi, koulutettujen ihmisten vaino. Toisaalta totalitaarisella hallinnolla on aina syynsä vainota, joten jostakin se olisi varmasti joka tapauksessa alkanut. Kukkia tuotiin riittämiin uhrien muistolle. Juhlallisuuksien välissä kävin vähän asioita hoitamassa ja rehellisesti sanottuna myös nukkumassa päiväunet. Osuin metrojunaan, jonka opiskelijat olivat koristelleet samettivallankum