Prahan keväässä

Nukuin viime yönä poikkeuksellisen huonosti. Olin väsynyt jo aikaisin illalla, mutta uni jäi vähäiseksi, ja sen vähäisen unen aikana silmieni edessä pyörivät eilen kuulemani tarinat. Tarina tšekkilentäjästä RAF:n palveluksessa, jolla olisi ollut mahdollisuus pommittaa Sachsenhausen tuusannuuskaksi, mutta ei sitä tehnyt, koska hänellä oli siellä niin paljon ystäviä. Ja tarina Adolf Burgerista , joka kansakoulupohjalta oli oppinut sellaiseksi mestaripainajaksi, että Britannian keskuspankki ei erottanut hänen väärennöstään aidosta punnasta, ja joka yhä muistaa kirkkaasti kaiken, mitä tapahtui vaikkapa vuonna 1942. Välillä heräsin tuskaan, että yritän ymmärtää jotakin todella vaikeaa tšekinkielistä puhetta. Kaikki sanat kuulostavat tutuilta, mutta en saa niistä yhtäkään päähäni. Luulin aamulla muistavani edes joitakin sanoja, mutta enpä muista, joten en voi edes todeta, olivatko ne oikeita sanoja vai eivät. Yhdessä vaiheessa makasin hereillä ja olin kuulevinani, että joku liikkuu parve...

Kävin tekemässä tänään vielä yhden haastattelun pian 97 vuotta täyttävän professorin luona. Tulin kukkakimpun kanssa, mutta 35 asteen helle aiheutti tapaturman, katkaisi kimpun punaisen ruusun. Mitään ei ollut tehtävissä, ruusu oli pakko heittää kadunvarrren roskasäiliöön.Järjestelin kukat uudelleen ja ojensin ne hänelle. Professorin keittiön ikkunan alla kukkivat vaaleanpunaiset ruusut ja neilikat. Ajattelin, että onhan hänellä sentään kukkia omastakin takaa. Ennen kuin aloitin haastattelun, hän pyysi minua odottamaan hetken. Hän oli poissa yli kymmenen minuuttia. Katselin odotellessani ikkunasta ulos, ruusuja ja neilikoita, omenapuuta, jossa jyrkät tikkaat. Mietin, montako vuosikymmentä tuo Sachsenhausenistä selviytynyt ja niistä hirmutöistä todistaja on katsellut ruusuja ja kiivennyt keräämään omenia. Kun hän palasi, oli hänellä kädessään kukkakimppu, mm. ruusuja. Ne olivat hänen lahjansa minulle, koska ne ovat nyt parhaimmillaan ja hänellä on niitä niin paljon. Ehkä elämäni m...

Prahassa toimii nyt toista vuotta englanninkielinen teatteri nimeltään Prague Shakespeare Company. Olen käynyt nyt kahteen kertaan katsomassa heidän esityksiään, enkä kummallakaan kerralla ole ollut hirvittävän vakuuttunut. Esityksistä paistaa pieni amatöörimäisyys, välillä huudetaan liikaa ja toisinaan tuntuu, että on otettu työstettäväksi vähän liian kunnianhimoinen projekti. Tänään kävin katsomassa näytelmän nimeltä Venus in Fur . Se oli aivan katsottava, mutta juuri nuo yllä olevat ominaisuudet olivat läsnä tässäkin esityksessä. Alku oli kankea, keskikohta kulki hienosti, hetkittäin jopa loistavasti, mutta loppu läsähti, mikä johtui ehkä suurelta osin myös käsikirjoittajan ratkaisuista. Oma tulkintani näytelmästä on, että Vanda olisi ollut näytelmäkirjailijan pään sisäinen hahmo, joten se koko dialogi olisi ikään kuin heijastumaa hänen omasta sisäisestä maailmastaan. Googlettamalla näytelmästä löytynee tietoa, jos jotakuta kiinnostaa. Kritiikistäni huolimatta sanoisin, että kan...