Prahan keväässä

Vaikka tarkoitus oli kirjoittaa joka päivä, on postauksia jäänyt välistä. Syy on yksinkertaisesti se, että päivät ovat olleet niin täysiä. Monia ihmisiä on saanut tavata ja useita myös haastatella. Kylmän sodan ja toisen maailmansodan aika avautuvat taas uusista näkökulmista, kun on saanut kuulla aikalaiskertomuksia. Tänään olen keskustellut myös Suomen erityissuhteesta Neuvostoliittoon kylmän sodan aikana ja pohtinut senaikaista itsesensuuria. On aika vaikeaa perustella, miksi ihmiset eivät rohkeasti kritisoineet Neuvostoliittoa, kun pahinta mitä siitä voi seurata on poliittisen uran katkeaminen. En ollut koskaan edes miettinyt asiaa tuolta kannalta eikä minulla ole tälle pelolle mitään järkevää selitystä paitsi se kuuluisa "yleinen etu". Haastatteleminen ja uusien ihmisten tapaaminen ei ole varsinaisesti stressaavaa, kun vain tottuu siihen, että ihmisten muistelmia ei voi varsinaisesti ohjata, paitsi ihan vähän ja hienovaraisesti. Pikkuleipien paistamiseen voi kätkeytyä

Päivä on kulunut muistiinpanojen täydentelyssä. Haastatteluja kun tekee, on pakko kirjoittaa välillä vaillinaisin lausein, jotta saa kaiken muistiin. Tuoreeltaan ne kuitenkin kannattaa täydennellä. Olen tyytyväinen tuloksiini tähän asti, olen saanut paljon arvokasta muistitietoa ja arkistolähteitä, enemmän kuin odotin ja erilaisia kuin mitä oletin. Tällaista se on aina. Kävin myös kosmetologilla, joka on venäjältä muuttanut ja jonka miehen isoisä oli Suomen-rintamalla toisessa maailmansodassa. Venäjällä kuulemma asuu toisen maailmansodan veteraaneja kaduilla. Illalla kävin vierailulla viimekeväisen tutun luona, joka on kirjoittamassa hollantilaisen sairaanhoitajan muistelmia. Hoitaja oli ollut vapaaehtoisena talvisodassa ja joutunt pakenemaan Suomesta sen jälkeen, kun Saksa miehitti Hollannin ja Suomi liittoutui Saksan kanssa. Tarinat tunkevat tajuntaani joka paikassa.

Mochov on vajaan tuhannen asukkaan kylä Prahan koillispuolella, noin puolen tunnin bussimatkan päässä täältä. Vietin siellä tämän iltapäivän keräämässä muistoja paikallisilta mummoilta, samalla tuli melkein koko kylä ja sen asiat tutuiksi. On kateutta kieverinisäntää kohtaan, joka ostelee muuten rappeutuvia rakennuksia ja kunnostaa niitä. Ympäristöön rakennetaan uusia omakotitaloja, joten paikallisuus on osittain mennyttä. Keski-Euroopan suurin pakastintehdas siirrettiin Itävaltaan. Viime viikonloppuna Mochovissa oli vietetty paikallisen Sokol-osaston 95-vuotisjuhlaa. Kyseessä oli urheiluseura, jonka kommunistit lakkauttivat vuonna 1948. Jokainen järjestön paikallisosaston johtaja oli saanut kirjeen valtiolta, jossa todettiin, että toiminnan salaa jatkaminen tulkittaisiin provokaatioksi yhteiskuntaa vastaan. Sokolin tilalle tulivat Spartakiadit, jotka olivat sosialistinen tapa järjestää suuria urheilutapahtumia. Tässä esimerkki Spartakiadista 1980-luvulta. http://www.youtube.co

Brno, tuo Määrin pääkaupunki, on ollut tähän päivään asti kokematta. Niin, Tšekin osat ovat tosiaankin suomeksi Böömi ja Määri, eivät Bohemia ja Moravia, kuten aika usein näkee kirjoitettavan. Samaan tapaan kuin meillä on Tukholma ja Lontoo, on tietyillä Euroopan osilla omat suomalaistetut nimensä. No se siitä, mutta Brnossa tuli käytyä ja suosittelen! Pääosan ajasta vietin taas arkistoissa, kahdessa sellaisessa. Teknillisen yliopiston arkistossa sain tähän mennessä parasta palvelua ikinä! Olin ottanut yhteyttä yliopiston historiikin laatijaan löydettyäni historiikin netistä. Hän lupasi etsiä tietoa henkilöistä, joiden kohtaloita tutkin ja valmistella dokumentit minulle, kunhan ilmoittaisin etukäteen. Mietin vähän, että mahtaako oikeasti mitään olla valmiina, mutta niin vain oli kaikki pyytämäni ja osa jopa valmiiksi monistettuna. Monisteista ei edes veloitettu mitään ja kuvata sai vapaasti. Kysyin, mahtaako opiskelijoiden todistuksia olla olemassa ja ovatko julkisia. Yli sata v

On ollut mukava päivä. Leppoisaa ajanviettoa vanhojen tuttujen kanssa, hyvää ruokaa ja shoppailua. Se, mikä tekee tänne Prahaan tulosta niin helppoa, on kaiken tuttuus.Vähemmän tulee mitään yllätyksenä. Esimerkiksi se, että monessa paikassa on asiakaspalvelussa ja myyjien kielitaidossa parantamisen varaa, ei aiheuta minussa enää kummastusta. Ei myöskään se, että yleisissä vessoissa joudut ottamaan vessapaperia virkailijan nenän alla olevasta suuresta rullasta. Aiemmin ajattelin sen olevan suorastaan alentavaa, nyt vain otan sen paperin enkä mieti tuollaisia. Kuvittelin, että kaikki kielitaito olisi häipynyt päästä sen siliän tien, mutta tänään taas huomasin, että ymmärrän hitusen paremmin kuin ennen. Ei sillä, etteikö vielä olisi paljon oppimista. Tšekit ovat toisaalta hyvin myötämielisiä, jos jotenkin edes yrittää puhua. Heistä se on jollakin tasolla mielenkiintoista kuunnella, kun joku yrittää puhua heidän kieltään. Tänään olen miettinyt turistivirtoja katsellessani, millaisen ku