Prahan keväässä

Alkuun haluan sanoa kiitokset Riikalle joka vihjasi näistä ilmaisista kävelykierroksista. Suosittelen niitä lämpimästi jokaiselle Prahaan tulijalle. Aion myös ehdottomasti kokeilla vastaavaa muissakin Euroopan kaupungeissa. Tässä linkkiä niihin kävelykierroksiin, tiedoksi kiinnostuneille: http://www.newpraguetours.com/daily-tours/new-prague-free-tour.html Kierros oli erittäin hyvä ja asiantunteva. Minulle osui oppaaksi irlantilainen opettaja, joka on asunut täällä kolme vuotta. Hän muuten myös ylisteli suomalaista koululaitosta minulle, sanoi lukeneensa siitä paljon hyvää ja ihaili opettajien korkeaa arvostusta yhteiskunnassa. En ole koskaan osannut edes ajatella asiaa tuolta kannalta, että kuinka arvostettua työni on, mutta onhan se kiva, että joskus kuulee jotakin positiivista omasta maastaan. :) Tuo kolmituntinen kävelykierros sai taas miettimään, keitä tšekit oikein ovat. Opin, että he ovat keksineet mm. piilolinssit, mikroaaltouunin ja tietenkin robotin, tuon kuuluisimman e

On ollut materiaalin hankkiminen tällä viikolla hieman vastatuulessa. Milloin häviää tilaukset ja milloin ovat arkistot kiinni, kun niihin ennätän. Vaikka olin lähettänyt sota-arkistoon sähköpostia, että tulisin katselemaan kuvia, niin eivätpä laittaneet minulle kuittausta siitä, että perjantaisin koko arkisto on kylläkin kiinni. Täällä ei ole itsestäänselvästi tapana vastailla sähköpostiviesteihin, mikä on kyllä äärimmäisen ärsyttävä kansallinen erityispiirre. Tällä kertaa sota-arkiston vartija ei ollut se sama joviaali monikielinen tyyppi, vaan täysin kielitaidoton tšekki. Onnekseni avainsanat alkavat olla hallussa, joten kommunikaatio onnistui. Hän sai välitettyä minulle tiedon, että perjantaisin arkistoon ei pääse. Lähdin sitten pikavauhtia puksuttamaan metrolla kohti kansallisarkistoa, eli toiselle puolelle kaupunkia. Siellä taas vartijat vain minun nähdessään sanovat toisilleen, että finka ja heilauttavat kättä. Niin kävi nytkin. Kaikilla muilla kansallisarkistossa kävijöillä

Aloitetaan runotorstain haasteella, joka löytyy tämän linkin takaa: http://runoruno.vuodatus.net/ Elämäni murheineen on piste eikä sitäkään - tähtisumussa. Kun tuntuu, että rusennun, muistan loistavani pistettä pienempänä linnunradan huomassa. * * * Sain hyvää palvelua tänään Kotva-tavaratalon kellosepältä. Hän laittoi kelloni sekuntiviisarin paikoilleen veloituksetta. Neuvoi jopa liikkeen, jossa voin uusia rannekkeen, hänellä kun ei ollut sopivaa leveyttä valikoimassaan. Puhui vielä hyvää englantia. Kelloseppäkouluihin ei varmaan ihan typerykset pääse, joten kielitaito näytti olevan kohdallaan. Virkistävää kokea joskus hyvää palvelua ja kielitaitoa, monesti se jälkimmäinen uupuu, joskus molemmat. Kun eilen pääsin niin hyvään alkuun, voisin tänään vielä vähän jatkaa kirjallisuus-aiheella. Muutama vuosi sitten täällä sattui sellainen  skandaali, että kansallisen kirjallisuuspalkinnon voitti kirja, jonka tekijän piti olla nuori vietnamilaissyntyinen tyttö, joka on asunut

Tänään ajattelin taas vähän kertoilla Tšekistä joitakin satunnaisia havaintoja. Moni suomalainenhan tietää tästä maasta kutakuinkin sen, että ovat kovia jääkiekossa ja oluttuopin saa eurolla. Ennen aiheeseen menoa esitän kiitokset bookcrossing-ystävälleni L:lle mahtavasta yllätyspaketista, joka lievittää kyllä koti-ikävää. Oli tosi mukavaa nähdä paketti ovella odottamassa. Toinen kotoisa juttu tältä päivältä oli kaksi suomalaista teinityttöä ostarilla Chodovissa. Poikkesin itse vähän kiertelemään arkistoreissun jälkeen. Hassua, miten teinienkin puheita kuuntelee tarkasti, kun ei suomen sanaa muuten kuule. Olen yrittänyt löytää syitä, miksi tietyssä mielessä tunnen oloni aika kotoisaksi täällä, välillä tunnelma on niin kuin suomalaisten seassa. Aikaisemminkin olen maininnut, että tšekit eivät pidä äänekkäistä ihmisistä. Myös monet ihmiset ovat vähän niin kuin suomalaisia olemukseltaan. Tietysti erojakin on, ovathan he toki slaavilainen kansa, mutta heissä on myös germaanista näköä. S

Jan Palach , sinä vainoat minua. Omistin jo osan yhdestä bloggauksestani sinulle, mutta tänään viet minulta kokonaisen tekstin. Ehkä haluat sanoa jotakin, mikä on minulta jäänyt vielä huomaamatta. Nimittäin tänään, matkalla Totalitaaristen hallitusten instituuttiin, törmään kansallismuseon edessä maahan rakennettuun ristiin, jota en viikonloppuna edes huomannut, vaikka kuljin varmasti sen ohi. Ristillä on runsaasti kukkia. (Tässä muuten instituutin kotisivut kiinnostuneille: http://www.ustrcr.cz/en ) Pian vastaan tulee nuorehko mies, jonka arvelen osaavan englantia. Hän osoittautuu amerikkalaiseksi - erittäin fiksuksi tällä kertaa - ja hän kysyy, tunnenko tarinasi. Vastaan myöntävästi, ja hän kertoo, että tuolla kohdalla sytytit itsesi tuleen, ja siitä risti nyt merkkinä. Ihmettelen, että tuodaanko sinulle edelleen kukkia, ja mies kertoo niin tapahtuvan hänen havaintojensa mukaan joka päivä. Mies toteaa, että tuo muistomerkki on vähän epäonninen sikäli, että vaikka se on kaunis, ih

Vaikka olin juuri tänään päättänyt, etten kirjoita mistään synkistä aiheista, vaan yritän keksiä jotakin iloista, niin silti palaan vielä Terezíniin. Syy on se, että päivä sen jälkeen, kun kävin Terezínissä, eli viime lauantaina, kuoli yksi leiriltä selviytynyt, kirjailija Arnošt Lustig . Hän oli syntyjään prahalainen ja Prahaan hän palasi viimeisiksi elinvuosikseen. Hän selvisi Auschwitzista hengissä, isänsä menehtyi kaasukammioon. Lustigia oltiin kuljettamassa junalla Dachauhun, mutta hän onnistui pakenemaan, kun junaan osui amerikkalaisten pommi. Vielä toisen kerran Lustig joutui pakenemaan, nimittäin Prahan kevään jälkeen, sillä hän oli kirjailijakonferenssissa vuonna 1967 luopunut kommunistisen puolueen jäsenkirjasta ja muutenkin kuulunut sosialistisen järjestelmän arvostelijoihin. Vuoden 1989 jälkeen Lustig kuitenkin asui osittain Prahassa, osittain Washington D.C.:ssä. Vuodesta 2003 hän asui pysyvästi Prahassa. Lustigilta on käännetty suomeksi teokset Rukous Katarzyna Horowi

Aloitetaanpa blogi runotorstain haasteella, kun siihen vielä ehtii osallistumaan. Eli tämän viikon aiheena on "joku". http://runoruno.vuodatus.net/   Terezín "Talvi", sanoo krematorion vartija tšekiksi ja hytisee ohuessa takissaan. "Talvi", toistan. Kuljen rakennuksen päästä päähän varoen ja yritän tehdä itseni mahdollisimman pieneksi, sillä jokaisen lattialaatan naarmussa saattaa piileksiä joku. Lämmitän kynttilää, ja se lämmittää minua takaisin. Kynttilät telineellä, jolla ruumiit työnnettiin uuniin muistuttavat, että siinä ainakin vielä on joku. * * * Josefov, eli juutalaiskortteli on muodostunut minulle mieluisammaksi kävelypaikaksi. Melkein joka päivä poikkean siellä, joskus jopa silloinkin, kun ei varsinaista asiaa edes ole. Aikaisemminkin olen maininnut sen kauniit jugend-talot ja synagogat, mutta vaikka samoja katuja talloo useanakin päivänä, aina huomaa jotakin uutta. Tänään kävelin Josefovin mutkaisia katuja Kaarlen silla